Kostonkuu joi verta tuhannen kristitynHöyryävän maljan heidän kalloistaanEdes aseet ruosteiset eivät itkeneetNe vihdoin saivat nauttia veriteoistaanEi auta parhain miekkakaanIlman miestä ja tahtoa takanaanHeikko kansa (joka) luottaa jumalaanJää aina tappiolle – kuolemaanSuru nousee uuteen loistokkaaseen kunniaanVaikkei herran kansaa täällä kukaan surekaanKun tanner verestä juo jälleen humalaanSyksyn pakkastuuletkin saa kosto juopumaanVanhan kirkon raunioilleEi elämä tee paluutaanHerramme on saapuvaVallitseva ikuisuutenaanHelvetin kunnia mukanaan